Opettajat

Maaret Repo-Pohjonen, viulu

Maaret Repo-Pohjonen

Maaret Repo-Pohjonen valmistui musiikin maisteriksi erinomaisin arvosanoin vuonna 1999 Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta, jossa hänen opettajinaan olivat Kaija Saarikettu ja Alexander Vinnitski. Lisäksi hän on filosofian maisteri Helsingin yliopistosta pääasiallisina aineinaan musiikkitiede sekä kasvatustiede, gradun aiheena musiikin temporaalisuus esittävän säveltaiteen näkökulmasta.

Viuluopintojaan hän on täydentänyt mm. Sergei Kravchenkon, Mark Lubotskyn ja Pavel Vernikovin mestarikursseilla. Hän on pitänyt soolokonsertteja eri puolilla Suomea, Itävallan Feldkirchissä sekä Estate Musicale di Portogruaro -festivaalilla Italiassa. Konserttisarjana hän on soittanut kaikki Mozartin ja Brahmsin viulusonaatit yhdessä Joonas Pohjosen kanssa. Hän soittaa myös Vox Artis -kamariorkesterissa.

Maaret Repo-Pohjonen opettaa viulunsoittoa sekä kamarimusiikkia Helsingin Konservatoriossa ja viulunsoittoa Metropolia ammattikorkeakoulussa.

Panu Luosto, sello

Panu Luosto

Panu Luosto valmistui musiikin maisteriksi vuonna 1996 Sibelius-Akatemiasta, jossa hänen opettajanaan oli Risto Poutanen. Vuosina 1997-1999 hän jatkoi opintojaan Lluís Claretin oppilaana Toulousen konservatoriossa.

1998 Luosto voitti ensimmäisen palkinnon Turun kansallisessa sellokilpailussa. 2000 hän voitti ensimmäiset palkinnot Washingtonin kansainvälisessä sellokilpailussa ja Prahan kevään kansainvälisessä sellokilpailussa.

Suomalaisten orkesterien lisäksi Luosto on esiintynyt seuraavien ulkomaisten orkesterien solistina: Pietarin filharmonikot, Pohjois-Tšekin sinfoniaorkesteri, Pablo de Sarasate -sinfoniaorkesteri, Hampurin KlassikPhilharmonie-orkesteri, Thüringer Philharmonie, Montrealin kamariorkesteri ja Janácek-kamariorkesteri.

Joonas Pohjonen, piano

Joonas Pohjonen

Joonas Pohjonen valmistui vuonna 2000 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, missä hän opiskeli pianonsoittoa Meri Louhoksen ja Erik T. Tawaststjernan johdolla. Hän on myös osallistunut mm. Eero Heinosen, Lev Naumovin ja Murray Perahian mestarikursseille. Lisäksi hän on opiskellut sävellystä Eero Hämeenniemen ja Paavo Heinisen johdolla. Joonas Pohjonen sai ensimmäisen palkinnon Maj Lind-pianokilpailussa vuonna 1997.

Hän on esiintynyt useiden kotimaisten orkesterien solistina sekä kamarimuusikkona mm. Naantalin Musiikkijuhlilla ja Viitasaaren Musiikin Aika -festivaalilla.

Hän on vuodesta 2001 lähtien toiminut pianonsoiton ja säestyksen lehtorina Metropolia ammattikorkeakoulussa.